Lauhtuneiden kelien vuoksi me on ulkoiltu viime päivinä oikein urakalla! Ja voi miten pieni kelpie-eläin nauttiikaan lumesta, ulkoilmasta ja TÄYSIÄ juoksemisesta! Siinä sivussa on ahkerasti treenattu luoksetuloa, ja se alkaa vihdoin jo näyttääkin ihan hyvältä. Tänään tehtiin läpimurto ja noustiinkin melkein kokonaan ihan uudelle levelille tässä jutussa. Oltiin tuolla metsäpolulla lenkkeilemässä, keepie oli irti. Yhtäkkiä se höristi näkyvästi korviaan, jähmettyi sekunniksi paikoilleen ja sen häntä alkoi vispata ihan kaaaameaa vauhtia ja koko eläin alkoi pomppimaan innosta soikeana paikoillaan. Edessä noin kymmenen metrin päässä loivan mutkan takana näkyi jotain liikettä, ihmisiä, ja ehkä koiriakin. Tällä kertaa olin nopea, ja kutsuin koiraa heti kun nuo toiset liikkujat havaitsin, JA SE TULI! Ja millä vauhdilla! JACKPOT, hirrrveet kehut ja namia (joka tosin ei kamalasti tunnu tuolla ulkona kiinnostavan, missään tilanteessa..) nassuun, hieno likka! Olin itsekin vähän äimänä, pikkutytön mielestä kun kaaaaikki ihmiset ja varsinkin koirat on niiiiiiiiin kivoja ja ihania ja voi vitsit!, että on melkein mahdotonta pysyä pöksyissään ja malttaa olla aina ryntäämättä moikkaamaan kun kohde olis kiikarissa.. Varsinkin kun se kohde oli tällä kertaa vielä noin lähellä, tosiaan vain vajaan kymmenen metrin päässä. On meillä yritetty jekuttaa ja hävitä paljon pisemmänkin matkan päähän, niin pitkän et luulis ettei sen verta kauas jaksais vaan jonkun ihkun lenkkeilijän takia rynniä. Mutta tätä on tosiaan treenattukin, ja PALJON. Kaikkein mahtavinta on nähdä sitkeän harjoituksen joskus tuottavan tulostakin ♥. Hienoa. Ja joo, koiraa ei saisi pitää missään tilanteessa irti, ei muutenkaan mut etenkään jos se ei ole sataprosenttisesti hallinnassa. Ja liibalaaba. Mutta kuinkas harjoittelet ja kerrot pikkukelpielle että olis kivempi jos tulisit kerrasta luokse silloin kun asia niikseen on ja että kaikkien ventovieraiden luo (oli niillä sit kuinka monta jalkaa hyvänsä) ei ole joka tilanteessa suotavaa tai edes sallittuakaan rynnätä, jos niitä tilanteita ei ole. Eikä niitä tule jos eläin on kaiken aikaa vain hihnan jatkeena. (Mikä ei edes ole mitään oikeaa koiranelämää muutenkaan).
Kiusa siis tuli vauhdilla luokse heti ensimmäisestä käskystä, istui viereen, antoi nätisti kiinni. Palkan jälkeen jatkettiin sitten matkaa näiden polulla kulkevien lasten ja äitinsä luo, ja luvan saatuaan pentu sai moikata. Laskin sitten Kiin jälleen irti, ja matka jatkui tosi nätisti eteenpäin. (Eikä vuorotellen eteen- ja taaksepäin mun ja lasten väliä kirmaillen. Olisivathan he voineet olla hei niin kivoja, että olis täytynyt pitää huolta etteivät vaan jää sinne omille teilleen).
 |
| "Täältä mä tuleeeeen!" |
Tokoa me on pyritty treenailemaan melkein päivittäin ainakin pikkuhetken verran. Pentu-/perustottiskurssihan tosiaan jo loppui, ja viimeisellä kerralla meillä oli sitten sellainen leikkimielinen "loppukoe". Kiusa osasi kaikki liikkeet kotioloissa ja tutuissa ympäristöissä lähestulkoon täydellisesti, mutta itse koitos menikin sitten vähän penkin alle. Koskaan ennen emme ole päässeet käymään hallilla yksin, koirattomuus taisi hämmentää meidän pikku Iitaa, ja se koko ajan vilkuilikin ympärilleen etsiskellen että missä ne kaverit hei on! :( Oli ihan kumma juttu olla siellä ihan yksinään. Hallilla oli myös juuri alkamassa seuraava aksaryhmä, joten oven edessä ja ulkopuolella haukkuvat koirat häiritsivät huomattavasti keskittymistä.
Luoksepäästävyys ja paikallaolo maassa (30s) onnistuivat erinomaisesti, myös luoksetulo oli oikein hyvä ja vauhdikas, sivulleistuminen nopea. Seuraaminen tuntui hallilla täydeltä katastrofilta, mutta ihan hyvät arvostelut siitäkin kuitenkin paperilla lukee. Ehkä olin vain itse siinä tilanteessa niin kriittinen, kun tiedän koiran osaavan seuruun oikeasti todella hyvin, ja katsekontaktin tippuileminen, vinot perusasennot ja juoksuosuuden meneminen riehumisen puolelle tuntuivat siksi niin totaaliselta pelleilyltä.. Liikkeestä maahanmeno oli nopea, mutta hieman vino, ja liikkeestä seisominen onnistui mutta koira oli selkeästi levoton. Hyppy onnistui ja istuminen oli nopea ja suora, mutta kontakti tässä surkea! :D Samoin paikalla istumisessa. Nämä olivat viimeiset liikkeet, ja kello tosiaan lähenteli jo uhkaavasti aksaryhmän treenien alkamisaikaa, joten hulina oven ulkopuolella oli melkoinen. No, mutta ei se auta! Nyt kun ilmat (ja työvuorot..) vähänkään antavat periksi, niin se on vaan lähdettävä esim. kaupunkiin tai Citymarkettien parkkiksille tms. tekemään lisää häiriötreeniä, kyllä se siitä. Selkeästi näkyy koirassa tuo häiriön puute, ei olla näillä pakkasilla päästy oikein muualle harjoittelemaan kuin kerran viikossa ryhmän treeneihin tuonne hallille. Pikkuhiljaa, ihan ipanahan tuo vielä on :). Mutta hieno sellainen!
Loppuun vielä muutama kuva:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti