Aurinko on korkealla, taivaankannen alla pilvet kulkee nopeaa

Voi ei, huokaa laiska blogin kirjoittaja.. Yli kuukausi siitä kun oon viimeksi kirjoitellut, ja nytpä olis sitten tietysti hirveästi asiaa ja kilometripostaus ehkä tiedossa. No, katsotaan jaksanko tuonne maaliskuun lopulle saakka, josta viimeiset päivittämättömät tapahtumat ovat, niin paljon on tapahtunut viimeisen kuukauden aikana! Jospa yrittäisin vähän tiivistää. Aloitetaan uusimmista kuulumisista.

Kuuluminen nro 1: Kiusalla alkoi juoksut! Vihdoinkin. Siitä asti kun sisko-Hippa aloitti omat juoksunsa kuusikuisena (ja kaverin koira, jonka kanssa Kiusa on ollut jonkin verran tekemisissä aloitti myös omansa samaan aikaan seitsenkuisena), olen juoksupöksyt naulakossa vahdannut jotta koska sitä tolla omallakin alkais.. Ja koska Kiusa on jo pidemmän aikaa käyttäytynyt epämääräisen kummallisesti ja oon joka oikusta saanut olla miettimässä että no jospa nyt sitten, niin aloinkin olla jo ihan kypsänä asian suhteen. Niin koiran kummallisen käyttäytymisen kuin paksun, valkoisen olohuoneen villalankamaton varjelemisenkin suhteen :D.

Alusvaatemalli Kiusa. Eiks ookkin makeet!

No sitten. Kuuluminen nro 2: Lappeenranta KV 23.4. Korkattiin siis näyttelyuramme viime lauantaina Lappeenrannassa, eikä tehty mitään kevyttä laskua tuonne näyttelyiden maailmaan vaan aloitettiin heti ihan leppoisasti kolmipäiväisestä KV-näyttelystä.. :D. Mutta Kiusa oli hieno! Itsehän en kehään uskaltautunut, koska en ole vielä ihan noita uusia näyttelysääntöjä sisäistänyt enkä ehkä muutenkaan ihan perillä koiranäyttelyiden kaikista saloista, koska en ole niitä koskaan aktiivisesti harrastanut.. Kiitos siis Miiralle Kiusan taidokkaasta esittämisestä! Kiusa esiintyi ja liikkui hienosti, ja arvostelu oli pääosin kehuva, mutta jostain syystä tuomarina toiminut tanskalainen Hanne Laine Jensen ei tällä kertaa tahtonut kuitenkaan antaa Kiusalle KP:ta. Tuomari oli yleensäottaenkin mielestäni suht tiukka, ja tykkäsi kelppareissa ehkä enemmän hyvin kehittyneistä ja vähän massakkaammista koirista. Olen kuitenkin todella tytyyväinen, oli kiva päivä, kiitos kaikille kehien laidalla seuraa pitäneille! Kelpiekehien jälkeen menimme vielä ulos aurinkoiseen säähän kuvaamaan kelpilapsia, ja Kiusa sai hetken aikaa palkkioksi hienosta esiintymisestä myös juosta vapaana Doni-kelpien kanssa. Alla kuvia päivältä.

Ai niin! Ennen sitä vielä se arvostelu: 

"Feminine of good size and length. Nice head, well carried ears. Good neck and topline. The tail is little low set and hindquarters must be stronger. Enough angulations in the front. Moves freely, but not stable behind. Good coat." 

Tuloksena siis PEK1, ei KP:ta. Velipoika Alvin PEK1, KP, ROP-pentu, onnea Alvinille ja omistajilleen! Oli mukava tavata ja nähdä Alvinia :--). Kuvat klikkaamalla suuremmiksi. Kaikkien kuvien © Suvi Lahti.

Näyttelyitä varten ollaan treenattu käymällä muutamassa Match Showssa, kivaa yhteistä tekemistä koiran kanssa! :) Viikko ennen ihkaoikeaa näyttelyä ajateltiin ottaa oikein tehotreeni, ja kierrettiin kahden päivän aikana kolme eri mätsäriä. Näistä saldona punaisten viides, punaisten kolmas, ja viimeisenä ja tällä kertaa ehkä myös vähäisimpänä punainen nauha ilman sijoitusta. Todella hyvää sosiaalistamis- ja totuttamistreeniä, ja jo tuossa kahden päivän aikana huomasi koirassa selvästi tapahtuneen kehityksen edellispäivään verrattuna. Jospa noita leikkinäytelmiä taas tässä jossain vaiheessa olisi lähimailla, niin aikataulujen salliessa mukaan sitten vaan taas! Seuraavana kuitenkin lienee vuorossa kahden viikon päästä Äänekoski RN, jonne ilmoitin Kiusan ihan kiusallaan jo junioriluokkaan.. O-ou!

No mutta sitten. Kuuluminen nro 3, kaikkien väliuutisten jälkeen: Me ollaan mökkeilty! Tää on tärkeä kuuluminen siksi, että mökkeily on ihanaa! Myös Kiusan mielestä. Riiviö on ihan omassa elementissään saadessaan juosta vapaana ja TÄYSIÄ mökillä, varsinkin kun ympärillä on paaaljon ihania kivoja mahtavia ihmisiä joilta saa namia ja jotka jaksaa heittää keppiä ja lumipalloja ja kaikkee mahtavaa, jee! Koska mulla on nyt vähän kiire ja tästä postauksesta on nyt jo muutenkin tulossa ihan ylipitkä, niin lätkin tähän nyt vielä muutaman mökkeilykuvan, ja sitten poistun, kiitän ja kumarran. Ehkäpä tässä nyt olivat ne tärkeimmät.. Tai sit ei. En kykene muistamaan. Seuraavaksi voisin sit kirjoitella vaikkapa jonkun pienimuotoisen tottispostauksen, koska ollaan me tokoiltukin. Kaiken muun ohella. Ja jotain treenijuttuja muutenkin. Ehkä sellasia kivoja uutisia! Joo. Mut nyt niitä kuvia:

Kiusasta on tullut jo oikein mallikas automatkustaja!

Tällä kuvalla voitettiin IS:n päivän kuva -kilpailusta 50 euroa!

Fiilistelkää vaikka tota lumen määrää! Nyt kun sitä ei enää ole. On vaan tyhmää siitepölyä ja tyhmää katupölyä jotka täyttää sieraimet ja kaikki muutkin hengityselimet ja niiden lisäks vielä silmätkin. Ja Kiusakin on ihan masis, koska ei oo enää lunta jota sille voisi potkia, ja jota se sitten voisi hyökkäillä pyydystämään. Koska se oli ehdottomasti PARASTA IKINÄ! Vaikka no, onhan se tietty ihan kivaa et tulee kesä. Tulis vaan äkkiä kokonaan! Viimeisimmällä mökkireissulla, josta ei valitettavasti ole nyt kuvia, kävi Kiusa nimittäin jo testaamassa veden uintikelpoisuuttakin..

A photo can say a thousand things

Tähän väliin nyt tällainen pikainen valokuvapainotteinen blogipäivitys, mulla alkoi maanantaina harjoittelu ja aika on ainakin tähän alkuun vähän kortilla, toivottavasti helpottaa pian kun hommat tulevat tutuiksi ja arki alkaa sujuvasti taas pyörimään! :) 

Mitään ihmeempiä ei kyllä ole tapahtunutkaan sitten viime päivityksen, ei sillä. Jyväskylän reporangassa on loppuunmyyntialet, sain tästä vinkin kaveriltani ja eiköhän me sitten tietenkin rynnätty kauppaan heti eilen iltapäivällä kun aikaa oli! Oli pienoinen tungos kaupassa, ja ahtaissa hyllyväleissä ei aina mahtunut oikein edes kulkemaankaan, mut tehtiinpähän kuitenkin löytöjä! Saatiin vihdoin ostettua Kiusalle uusi, nahkainen puolikuristava pyöröpanta, jee! Lisäksi ostettiin pari muuta pantaa, leluja (mm tuo ensimmäisessä kuvassa näkyvä kelluva vetolelu) sekä luita ja muita herkkuja. Uusi nahkainen talutin oli myös etsinnässä, mutta parhaat oli jo ehditty viemään päältä, niin ei sitten pitkän pähkäilyn jälkeenkään päädytty ostamaan nyt mitään remmiä. Olivat liian lyhyitä, liian pitkiä, liian raskaita tai muuten vaan liian huonoja .. Joo, kovat on vaatimukset! :D Mutta oli kyllä hyvä reissu, kiitos alevinkistä Minnalle! Saatiin tää kaikki yhteensä 26 eurolla, vaikka oikeasti pelkän nahkapannan hinta jo olis ollut 27 euroa! :)

Nyt lähdetään jäälle juoksemaan Eetu-papan kanssa! Koirat saavat purkaa vähän energiaa vielä kun aurinkokin paistaa.

Let the rain wash away all the pain of yesterday

Mitäs uutta meille? Ollaan taas ulkoiltu paljon tuolla auringonpaisteessa, ja välillä on yllä näkyvien tyylinäytteiden tapaan tapettu aikaa myös kaluamalla luita sisätiloissa. Iso, paksu valkoinen villalankamattokin on taas jo uskallettu asettaa takaisin paikoilleen olohuoneen lattialle, otettiin se varmuuden vuoksi pois alta silloin kurjimman ripulin aikaan. Mahaongelmat ovat helpottaneet, nyt "kotiruokadieetillä" ei ainakaan toistaiseksi oo ollut enää löysällä. Huomenna tai ylihuomenna alan lisäämään nappuloita ruokaan, jotta nähdään olisiko kyse allergiasta. Matoja ei ole näkynyt eikä kuulunut, enkä oikeastaan uskonutkaan niitä koiralla olevan.

Silmätkin loistavat taas vaihteeksi kirkkaina ja rähmättöminä, ihanaa kun ei tarvitse olla koko ajan pyyhkimässä ja putsaamassa! Koirallakin on selkeästi helpompi olla kun silmät eivät kutise tai muutenkaan häiritse elämää.

Kiusasta on tullut jotenkin ihanan hellyydenkipeä. Se kiehnää jatkuvasti sylissä, mitä se ei ole koskaan ennen tehnyt, ja tässä tietokoneella istuessanikin se tulee kiehnäämään jalkoihin kuin kissa konsanaan.. Oikein nojaa mun jalkoihini ja hinkkaa kylkeään niitä vasten, jos en olevinaan huomaa niin sitten täytyy varmistaa asia hyppäämällä melkein syliin asti tähän tuolille :D En tiedä, enteilisköhän vähän jo juoksujen alkamista.. Kiusan siskollahan alkoi juoksut jo vähän vajaa puolivuotiaana. Ihan hyvä vaan ettei meillä niin aikasin, mutta oon IHAN VARMA että nyt se tekee ne tasan ja tarkkaan tonne Lappeenrannan näyttelyyn. Mistä vetoa?

Ja ollaan me arkilenkkeilyn ja kiehnäämisen lisäksi kyllä ihan oikeasti myös jotain tehtykin. Perusasentoa ja eritoten luoksetuloa on hiottu ihan urakalla, ja treenipaikasta riippuen alkaa näyttämään periaatteessa jo ihan hyvältä. Suurta häiriötä Kii ei vielä kestä, vaan menee tapansa mukaan ihan onnesta sekaisin nähdessään ihmisiä, saatika sit toisia koiria. Sellainen 20-40 metrin välimatka on vielä ihan okei ja sellaisen hajuraon kanssa on vielä mahdollista toimia ja työskennelläkin, mutta sen lähemmäs ei paljoa vielä siedä tulla. Mutta kyllä se tästä! 20 metriäkin on jo edistystä, verrattuna tosiaan siihen et joskus muinoin häiriön ei tarvinnut olla edes näkyvissäkään. Ja toisaalta kyllä Sandels on tehnyt ihan täysillä töitä, varmaan oikeasti yksiä parhaista suorituksistaan mun vanhempieni luona niin että Eetu-beagle on ollut kahden-puolentoista metrin päässä koko ajan hääräämässä ja ihmettelemässä touhua. 

Kaikkein onnellisin oon huisisti parantuneesta luoksetulosta - nyt kun luotan koiraan paljon paremmin ja tiedän että voin huoletta pitää sitä vapaana ja se ainakin 99-prosenttisesti tulee kyllä luokse VAIKKA havaitsisikin jossain edempänä / sivupolulla / takanapäin tulevat ihmiset / koirakot, niin lenkkeily on noin niinkuin yleensäottaenkin paljon mukavempaa ja rennompaa! :) Ja häiriötreeniäkin on paljon helpompi lähteä tekemään esim tuohon läheiselle hiekkakentälle, kun tietää että koira on hallinnassa. Ei ole maailmanloppu jos Kiusa ottaa häiriötä ja liike menee pieleen kun se ehkä pyrähtää muutaman metrin väärään suuntaan ihmettelemään, kun se kuitenkin tulee taas kutsusta luokse!

Kuukausipäivää ja Lääkärilän terveisiä

Iso tyttö, jo 7 kuukautta! Kauheen nopeaa on juossut aika, ihan vastahan se vielä oli tällainen pieni ja pehmeä, suloinen korvakas pallero:

No, enää sanomalehdet eivät (onneksi) kuulu sisustukseen! (Ja seinää vasten nojaava taulukin on saatu seinälle..). Vinkulelusiili on naapureiden kiusaksi kuitenkin edelleen hyvin rakas, seuraava kuva on otettu toissapäivänä:

Tuosta kuvasta näkyvät hyvin myös nuo Lääkärilän reissua edellyttäneet rähmivät silmät, ja sen vuoksi valitsinkin sen nyt tähän kaikkien muiden riehakkaiden vinguttelukuvien joukosta, vaikka onkin muuten niin masentavan ja surullisen oloinen kuva.. :D. Tällä kertaa meillä oli siis aika ihan erikoistuneelle silmäeläinlääkärille, ja diagnoosi ei ollut mikään sen kummallisempi kuin että Kiusan silmissä (alaluomien alla) on edelleen runsaasti rakkulaa, joka liittyy immuniteetin kehittymiseen nuorella koiralla. Hoitona on nyt antibiootti-kortisonisalva kahdesti päivässä alaluomelle, samaa kategoriaa kuin aiemmat tipat mutta ilmeisesti vielä hieman tuhdimpaa tavaraa vaan. Toivottavasti nyt vihdoin helpottaisi!

Maha tutkittiin myös, Kiusa aristi tunnustellessa hieman ylävatsaansa (vatsalaukun seutua), joten otettiin röntgen samointein. Röntgenissä ei näkynyt mitään poikkeuksellista, joten päädyttiin siihen että vaiva on todennäköisesti tulehduksellinen, eikä ole vaan vielä rauhoittunut. Hoidoksi sisäloishäätö Axilurilla (olisi ollut muutenkin edessä nyt kun kevät on alkanut tekemään tulojaan), sekä lisäksi suolistoantibiootti ohjeen mukaan kaksi kertaa päivässä. Koska mukana on myös mahdollinen allergiaepäily, niin sovittiin että syötetään nyt ensin varovasti "kotiruokaa" eli lihoja, riisiä keitinliemineen, puuroa, kasviksia, erilaisia mixejä esim. piimällä, raejuustolla tai kermaviilillä höystettynä, ja kuivamuonaan siirrytään vasta sitten kun maha on aivan kunnossa (normaalia ulostetta tullut 5-7 päivän ajan). Mä vaan niin toivon ettei tässä olis kyse mistään allergiasta. Tietty se on aina mahdollista, ja usein allergia ilmeneekin juuri tän ikäisenä, se kun kehittyy pikkuhiljaa. Mutta täytyy pitää peikut pystyssä! Se on sit taas niin väsyttävä ja monimutkainen homma, juttu ihan erikseen. Ja kun oon ollut niin tyytyväinen Acanaan! Se on sopinut ainakin tähän asti Kiusalle niin hyvin, ja on riittävän laadukastakin mun kriteereihini nähden. Thumbs up siis.

Potilas on kyllä kerrassaan hieno: antaa tosi kauniisti hoitaa silmiä, pysyy kamalan nätisti paikoillaan sen hetken kun truuttaan silmiin sen sentin mittaisen pötkön voidetta. Tabletit Pikku Toipilas nielee mukisematta. Ei tarvitse kuin kutsua koiraa, antaa sille kämmeneltä tabletti (ilman mitään lisukkeita tai vippaskonsteja), ja Hän syö sen. "Ai vitsit, mamma antaa jotain nannaa! Aika jännä tää.. No mä syön sen! Siistiä, tää on vähä limanen tää juttu..! Hei onpa HYVÄÄ!" .. :) Näin meillä syötiin hiiltäkin aiemmin viime viikolla ripuliin, se tosin oli kyllä vaikkei koiran, niin emännän mielestä inhottavaa, tahmaista ja sotkevaa, sitä kun piti vähän pyöritellä pitkin lattioita ja se tarttui ikävästi kiinni takahampaisiin niin että koira jäi pitkäksikin aikaa maiskuttelemaan tyhjää jos hiiltä ei auttanut irti sieltä suun uumenista.. En kuitenkaan valita! Aiemmat koirat on kaikki olleet sellaisia pillerinpyörittelijöitä ja tabletinjemmaajia, että se lääke on saattanut tipahtaa sieltä salaisesta poskikätköstä vielä puolenkin tunnin kuluttua .. :D Että hyvä näin!

Puolentoista viikon päästä meillä olis ollut näyttelydebyytti Lohjan Puppu Cup -pentunäyttelyssä, mutta se jää nyt antibioottikuurien takia väliin :( Tarvittava varoaika ei ehdi täyttymään. Harmittaa ihan kamalan paljon, mutta minkäs tälle voi, näitä sattuu. Jospa sitten Lappeenrantaan oltaisiin terveinä!

Ps. Blogiin saa kommentoida! Olis ihan kiva tietää onko meillä yhtään lukijoita, tai kiinnostaako ketään ylipäätänsäkään mitä tänne postaillaan? :D Otan myös ehdotuksia vastaan jos joku haluaa kuulla mun mietteitä nimenomaan jostain erityisestä aiheesta.

Mä en halua ajatustenlukukonetta, mä haluan siivet selkääni

Joskus ala-asteella puhuttiin kavereiden kanssa siitä, että minkä yliluonnollisen taidon kukin ottaisi jos saisi keksiä ihan mitä vaan. Moni kaveri olisi halunnut ajatustenlukukoneen / taidon lukea toisten ajatuksia. Mä en olisi halunnut sellaista, olisin tahtonut osata lentää. Tai transformata itseni vaan paikasta toiseen.

No, edelleenkään en osaa lentää, tai ajatuksen voimalla siirtää itseäni esim. aamulla kotoa töihin.. Olishan se ihan kätevää, joo. Mutta nyt mulla on ajatustenlukija.

Pikku keepie lukee ajatuksia, tai no, sanoisin ehkä ennemminkin että mielentiloja ihan salamannopeasti. Ja tarkasti. Oon kyllä tiedostanut tän aiemminkin kun olen kuullut samanmoista muista rodun edustajista, mutta omani kohdalla oon vaan ajatellut vielä et no, njäh, ihan kun sitä edes kiinnostaisi mitä mun pienessä päässäni liikkuu kun se näkee jotain KIVAA! Eihän se edes kuule mitä sanon, tai yritän sanoa, vaan kadottaa usein korvansa ihan täysin koska "Hei tää on niiiiiiiiiiiiiin kivaa, uutta, jännää!". Mutta kyllä sitä taitaa kuitenkin kiinnostaa. Tänään Kii kulki hihnalenkillä vallan hienosti. Melkeinpä upeasti! Hihna löysällä köpsytteli menemään, eikä kamalasti jaksanut välittää ohisuhaavista autoista ei mistään. Sitten vastaan tuli lauma lapsia. Jännäsin ehkä vähän et mitähän tapahtuu, enkä antanut kelpien huidella menemään siellä koko hihnanmitan päässä vaan otin sen lyhemmälle. Kelpie jännittyi kans, luultavasti vilkaisi mua, ja menetteli sitten asiaankuuluvasti näin: "Heii lapset, äiti vähän jänskää, mut ollaan me oikeesti tosi kivoja silti, uskokaa vaan, kato mun peppu pyöriiiii, VOIN VAIKKA ANTAA PUSUN, mamilla vaan vähä kiristää aivoja mut mä hoidan mä hoidan!".

Meidän ongelmamme siis on, päinvastoin kuin useilla muilla, liika läheisyydentarve ja terveen itsesuojeluvaiston puute.. Kelpien mielestä kaikki, siis iiiihan kaikki, ovat jalkojen (tai pyörien) lukumäärään, ikään, sukupuoleen tai mihin tahansa muuhunkaan seikkaan katsomatta niiiin kivoja juttuja ja uusia tuttuja, ettei vois pöksyissään pysyä kun pitäs päästä jo moikkaamaan! Meillä ei räyhätä, meillä rakastetaan. Liikaakin, jos liikaa nyt voi rakastaa.

On ihan äärettömän vaikeaa olla jännittämättä. Miten kytket itsestäsi sen jännäämisvaihteen offille? Niin että voisit vaan ottaa lunkisti, kulkea ohitse niinkuin vastaantulijoita ei olis olemassakaan, niinkuin mistään ei olis huolenhäivääkään. Se puskee esiin jostain alitajunnasta, se on siellä, se vaan tulee, ja koira huomaa sen. Ja se on menoa sitten.

Mun on jotenkin tosi vaikea edes yrittää olla niin välinpitämätön. Entä jos tää ei todellakaan toimikaan, entä jos sillä ei oo kuitenkaan mitään merkitystä mitä mietin vai mietinkö mitään, entä jos se silti sinkoaa sinne toiselle puolen tietä ihan samalla tavalla kuin aina ennenkin? Entä jos. Mä tiedän että tän luoton saaminen vaatii aikaa ja paljon harjoittelua. Mutta ehkä se on heti askeleen edempänä, kun tiedostan asian.

Ja jos näiden pohdintojen lisäksi ihan niinkun jotain peruskuulumisiakin, niin muuten meillä menee ihan fine. Kaameat vatsavaivat ovat taas hellittäneet, ainakin toistaiseksi. Viime postauksessa puidun ripulin jälkeen koira teki jo muutaman koostumukseltaan ihan normaalin jätöksen, minkä jälkeen ripuli jatkui taas.. En ihan tosissaankaan keksi tolle mitään järkevää selitystä. Kakkasi kyllä jotain pieniä "klönttejä" normaalin ulosteensa seassa, ehkäpä löysyys sitten johtui siitä että Kiusa olis päässyt kuitenkin syynistä huolimatta vetäsemään jotain heinänkorsia tai puunkuoria kitusiinsa tuolta pihalta. En tiedä.

Riisin keitinliemikuurilla se oli jälleen, ja nyt näyttää taas ihan hyvältä. Mitään ylimääräistä (uusia luita tms) en sille kyllä ihan heti uskalla taas antaa, sen verran rasittavia noi vatsavaivat ihan sekä koiran että omistajankin kannalta. Kunnolla nukutut yöunet olis ihan kivat taas johonkin väliin.

Silmistä sen verran että ylihuomenna meillä on aika ihan jollekin silmäspesialistille (silmäeläinlääkäri). Nyt rähmivät taas jo vähän pahemmin, vaikka tippoja on edelleen kehotuksen mukaan jatkettu. Toivottavasti edes tää vaiva ratkeaisi sitten keskiviikkona.

Kamalan negatiivisilta tuntuvat nämä viimeisimmät postaukset, ei tosiaankaan ole kyllä tarkoitus :D Ehdottoman hieno otus se on silmä- tai mahavaivoista huolimatta! Upea tyty. Tokoa on hiottu, ja Kii tekee hienosti! Tietty voisin hehkuttaa sitä, mutta en jaksa. Ei mun tarvii. Koska tottakai se tekee ;>. On se niin pätevä.

Arvaamatta tuuli kääntyy vastaan, varoita ei myrsky matkoistaan, arvaamatta maailman tuulet lastaan riepottaa

Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme.. Kiusaa jo pitkään enemmän tai vähemmän vaivannut silmätulehdus ei ota laantuakseen. Pientä rakkulaa alaluomen alle tekevä tulehdus on kuulemma hyvin yleinen pennuilla ja nuorilla koirilla, mutta toivoisi nyt jo ton jatkuvan rähmimisen ja silmien kutiamisen hellittävän :( Ensimmäisen silmätippakuurin jälkeen jo helpotti, mutta n. viikko kuurin loppumisen jälkeen oikea silmä alkoi taas rähmimään. No, ell käski jatkamaan tippoja vielä kahden viikon ajan - helpottivat kyllä tilannetta hieman, mutta aivan kokonaan rähmiminen ei ole tainnut loppua missään vaiheessa. Ja nyt muutama päivä tuon kahden viikon jälkeen rähmii sitten taas. Inhottavaa! No, pian kuullaan kuinka lekuri nyt kehottaa tästä sitten taas jatkamaan.

Eikä siinä kaikki, Kiin maha on myös löysällä. Viime lauantaina se sairasti ihan karsean vesiripulin, sen oletan kyllä aika selkeästi johtuneen edellispäiväisestä rustoluusta, joka oli sille melko uusi juttu. Se on syönyt aiemmin broiskun siipiä, putkiluita, naudanmahaa ja erilaisia lihaseoksia, eikä mistään ole koskaan mennyt maha sekaisin, joten oletin sen kestävän tuon rustoluunkin. Mutta toisin ilmeisesti kuitenkin kävi. No, se ripuli sairastettiin ihan nätisti ohitse pe-illan ja lauantain aikana, ja kaikki oli okei. Kunnes se viime yönä alkoi uudelleen. Täh? Oon miettinyt pääni puhki mistä tää voisi johtua, mutten keksi mitään järkevää syytä tämänkertaiseen ripuliin. Ja ihan vetenä siis tulee taas. Kii sai eilen kyllä taas naudanmahaa, mutta se on saanut sitä monesti ennenkin, tuskin pitäisi siitä johtua? Mitään erikoista se ei ole nyt viime päivinä mun tietääkseni syönyt, en oo huomannut että olis ulkoakaan mitään napannut suuhunsa. Kummallista. Ja ihan vesiripulilla siis taas, viime kerralla vältyttiin siivoamishommilta kun riittävän rivakasti osattiin iskeä takkia päälle koiran alkaessa kyykistelemään sisällä, mutta nyt viime yönä taidettiin sit nukkua niin sikeästi ettei herätty koiran rapisteluihin. Ja aamulla keittiössä ootti ihana ylläri. Jes. 

Tiedän että ripuli on yksi tavallisimmista koirien vaivoista ja että joskus sille vaan on tosi vaikea keksiä mitään järkevää syytä. Näin vaan nyt kävi, hups, hoidetaan pois. Mutta onhan tää nyt silti inhottavaa. Ei oo kauheen kiva lähteä töihin tästä nyt, hohhoijaa. Kohtalon ivaa, ensin me alkutaipaleella kärsitään niin kovasta ummetuksesta et joudutaan lähtemään oksentelun ja vatsalaukunkiertymäepäilyn takia keskellä yötä 60 kilometrin päähän yöpäivystykseen saamaan pari peräruisketta, ja nyt sitten ollaan vähän liiankin löysällä ihan urakalla. No, toivotaan nyt että tirppana on pian taas ihan kunnossa. Hyvävointinen se on kuitenkin muuten, mitä nyt ihan hämillään ripulin takia.

Ja kuva enkelin me tehtiin hankeen hohtavaan

Lauhtuneiden kelien vuoksi me on ulkoiltu viime päivinä oikein urakalla! Ja voi miten pieni kelpie-eläin nauttiikaan lumesta, ulkoilmasta ja TÄYSIÄ juoksemisesta! Siinä sivussa on ahkerasti treenattu luoksetuloa, ja se alkaa vihdoin jo näyttääkin ihan hyvältä. Tänään tehtiin läpimurto ja noustiinkin melkein kokonaan ihan uudelle levelille tässä jutussa. Oltiin tuolla metsäpolulla lenkkeilemässä, keepie oli irti. Yhtäkkiä se höristi näkyvästi korviaan, jähmettyi sekunniksi paikoilleen ja sen häntä alkoi vispata ihan kaaaameaa vauhtia ja koko eläin alkoi pomppimaan innosta soikeana paikoillaan. Edessä noin kymmenen metrin päässä loivan mutkan takana näkyi jotain liikettä, ihmisiä, ja ehkä koiriakin. Tällä kertaa olin nopea, ja kutsuin koiraa heti kun nuo toiset liikkujat havaitsin, JA SE TULI! Ja millä vauhdilla! JACKPOT, hirrrveet kehut ja namia (joka tosin ei kamalasti tunnu tuolla ulkona kiinnostavan, missään tilanteessa..) nassuun, hieno likka! Olin itsekin vähän äimänä, pikkutytön mielestä kun kaaaaikki ihmiset ja varsinkin koirat on niiiiiiiiin kivoja ja ihania ja voi vitsit!, että on melkein mahdotonta pysyä pöksyissään ja malttaa olla aina ryntäämättä moikkaamaan kun kohde olis kiikarissa.. Varsinkin kun se kohde oli tällä kertaa vielä noin lähellä, tosiaan vain vajaan kymmenen metrin päässä. On meillä yritetty jekuttaa ja hävitä paljon pisemmänkin matkan päähän, niin pitkän et luulis ettei sen verta kauas jaksais vaan jonkun ihkun lenkkeilijän takia rynniä. Mutta tätä on tosiaan treenattukin, ja PALJON. Kaikkein mahtavinta on nähdä sitkeän harjoituksen joskus tuottavan tulostakin ♥. Hienoa. Ja joo, koiraa ei saisi pitää missään tilanteessa irti, ei muutenkaan mut etenkään jos se ei ole sataprosenttisesti hallinnassa. Ja liibalaaba. Mutta kuinkas harjoittelet ja kerrot pikkukelpielle että olis kivempi jos tulisit kerrasta luokse silloin kun asia niikseen on ja että kaikkien ventovieraiden luo (oli niillä sit kuinka monta jalkaa hyvänsä) ei ole joka tilanteessa suotavaa tai edes sallittuakaan rynnätä, jos niitä tilanteita ei ole. Eikä niitä tule jos eläin on kaiken aikaa vain hihnan jatkeena. (Mikä ei edes ole mitään oikeaa koiranelämää muutenkaan).

Kiusa siis tuli vauhdilla luokse heti ensimmäisestä käskystä, istui viereen, antoi nätisti kiinni. Palkan jälkeen jatkettiin sitten matkaa näiden polulla kulkevien lasten ja äitinsä luo, ja luvan saatuaan pentu sai moikata. Laskin sitten Kiin jälleen irti, ja matka jatkui tosi nätisti eteenpäin. (Eikä vuorotellen eteen- ja taaksepäin mun ja lasten väliä kirmaillen. Olisivathan he voineet olla hei niin kivoja, että olis täytynyt pitää huolta etteivät vaan jää sinne omille teilleen).

"Täältä mä tuleeeeen!"

Tokoa me on pyritty treenailemaan melkein päivittäin ainakin pikkuhetken verran. Pentu-/perustottiskurssihan tosiaan jo loppui, ja viimeisellä kerralla meillä oli sitten sellainen leikkimielinen "loppukoe". Kiusa osasi kaikki liikkeet kotioloissa ja tutuissa ympäristöissä lähestulkoon täydellisesti, mutta itse koitos menikin sitten vähän penkin alle. Koskaan ennen emme ole päässeet käymään hallilla yksin, koirattomuus taisi hämmentää meidän pikku Iitaa, ja se koko ajan vilkuilikin ympärilleen etsiskellen että missä ne kaverit hei on! :( Oli ihan kumma juttu olla siellä ihan yksinään. Hallilla oli myös juuri alkamassa seuraava aksaryhmä, joten oven edessä ja ulkopuolella haukkuvat koirat häiritsivät huomattavasti keskittymistä.

Luoksepäästävyys ja paikallaolo maassa (30s) onnistuivat erinomaisesti, myös luoksetulo oli oikein hyvä ja vauhdikas, sivulleistuminen nopea. Seuraaminen tuntui hallilla täydeltä katastrofilta, mutta ihan hyvät arvostelut siitäkin kuitenkin paperilla lukee. Ehkä olin vain itse siinä tilanteessa niin kriittinen, kun tiedän koiran osaavan seuruun oikeasti todella hyvin, ja katsekontaktin tippuileminen, vinot perusasennot ja juoksuosuuden meneminen riehumisen puolelle tuntuivat siksi niin totaaliselta pelleilyltä.. Liikkeestä maahanmeno oli nopea, mutta hieman vino, ja liikkeestä seisominen onnistui mutta koira oli selkeästi levoton. Hyppy onnistui ja istuminen oli nopea ja suora, mutta kontakti tässä surkea! :D Samoin paikalla istumisessa. Nämä olivat viimeiset liikkeet, ja kello tosiaan lähenteli jo uhkaavasti aksaryhmän treenien alkamisaikaa, joten hulina oven ulkopuolella oli melkoinen. No, mutta ei se auta! Nyt kun ilmat (ja työvuorot..) vähänkään antavat periksi, niin se on vaan lähdettävä esim. kaupunkiin tai Citymarkettien parkkiksille tms. tekemään lisää häiriötreeniä, kyllä se siitä. Selkeästi näkyy koirassa tuo häiriön puute, ei olla näillä pakkasilla päästy oikein muualle harjoittelemaan kuin kerran viikossa ryhmän treeneihin tuonne hallille. Pikkuhiljaa, ihan ipanahan tuo vielä on :). Mutta hieno sellainen!

Loppuun vielä muutama kuva: